tiistai 4. elokuuta 2015

Haaste suoritettu!

Moi

Ensinmäiseni.Anteeksi etten ole kirjoittanut piiiitkään aikaan :(. Mutta se johtuu kiireestä eli tämä oli tavallaan jonkunlainen loma.Mutta olen nyt täällä taas!

Eli toteutan sen haasteen kyllä sen viikon aikana mutta tämä postaus tulee aikalailla myöhässä.Noh nyt se kuitenkin tulee.Eli minun piti viikossa opettaa Samulle tempun. No minähän opetin sille 2 temppua jotka olivat paikka ja maahan.

Temppu paikka oli Samulle helppo opettaa. Se tajusi sen melkein heti! Välillä se unohti mitähän piti tehdä mutta lopulta ei liikkunut vaikka menin pois näkyvistä.Kuvat otinkin sitten ulkona ja silti tämä pikku herra malttoi pysyä paikoillaan.































Temppu maahan olikin sitten vaikeampi opettaa Samulle. Aina kun aloin hivuttaa herkkua sen etu tassujen väliin kun tämä istui se ponnahti ihmeissään ylös seisomaan tai sitten ei vaan edes katsonut herkkua ja istui. Joten sen tassuja piti vähän hivuttaa eteenpäin jota se tajuaisi mitä sen pitäisi tehdä. Tätä temppua en saanut Samulle opetettua ihan viikossa joten harjoittelua jatkettiin ja nytten se osaa jo mennä maahan ilman hivuttautumista!






























Se siitä haasteesta! Mutta sain myös toisen haasteen edellisen postauksen kommentteihin jonka kyllä aijon toteuttaa.Mutta haaste ei tule vielä seuraavassa postauksessa.Sillä seuraavassa postauksessa tulee Samun ekat harjoitus näyttelyt eli Match show joka oli noin viikko sitten.Yritän tehdä siitä postauksen pian mutta päätin etten kuitenkaan laita sitä tähän samaan postaukseen.

Mutta otin myös noitten kuvien lisäksi vähän lisää kuvia joten tässä on :)



Uusi Hurtta panta käytössä!




Jänis :)


Kuvassa Samun vieressä näkyy pikkuveljeni rakentama pieni este jolla olenkin välillä vähän harjoitellut Samun kanssa :)


2 kommenttia:

  1. Ai että samu on suloinen :) nyt kun samu osaa mennä maahan, niin kannattaa yrittää opettaa menemään kyljelleen. Se on hieman hankalaa alkuun mutta todella kätevä arkihoidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aikamoinen söpöläinen! :)
      Joo ihan hyvä idea se voisikin olla seuraava tavoite. Olen myös ajatellut alkamaan opettamaan Samulle tassun antoa.

      Poista