keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Lappi matkoja


Heij

Eli viime viikon tiistaina oli tarkoitus lähteä papallemme lappiin.Ensin menimme kuitenkin yhdeksi yöksi mummomme luokse.Samun ensimmäinen matka meni yllättävän hyvin!Kyllä sitä huomattavasti jännitti kun aina väkisin tunki syliini :).Keskiviikko aamuna lähdimme sitten vielä edemmän lappiin päin papallemme.Sekin matka sujui yhtä hyvin.

Papallemme on myös tullut vasta uusi koiranpentu nimeltään Bella.Se on rodultaan norjan harmaa pystykorva.Se on Samua kuukautta nuorenpi mutta silti sitä isonpi.No oli se melkein Samun kokoinen vaan vähän kuitenkin isonpi.Kun olimme perillä koirat haistelivat paljon ja pian alkoivat leikkiä sisällä.Kyllä sitä mentiin ja lujaa! Koko päivän ne juoksivat ympäri taloa.Me nukuimme asuntoautossa minkä lainasimme tädiltä ennen matkaa.

Näiden kahden leikit olivat kyllä joka päivä ihan samallaisia! Aina juostiin hirmuista rallia ja lymyiltiin olohuoneen pöydän alla.Ääntäkin kyllä monemmilta riitti...:D.Joka ilta myös kävimme pappani kanssa taluttamassa koiria ranta lenkillä eli semmoisella pienellä "ympyrä" reitillä rantaa pitkin.On kyllä ihana reitti joka kerta!

Maisematkin siellä ovat todella kauniit ja räpsäisin parikin kuvaa luonnosta kamerallani koirien lisäksi.Lähdimme sitten sunnuntaina sillä minulla oli maanantaina ratsastus.Matka meni taas yhtä hyvin.Menimme taas yhdenksi yöksi mummolleni ja lähdimme seuraavana aamuna kotiin.Samu oli kyllä iloinen kun pääsi vihdoin kotiin.

Selvästi se on nyt matkan aikana "aikuistunut".Se ei enään pissi tai kakkaa sisälle niin paljon kuin ennen.Sekä se kulkee jo paremmin hihnassa eikä hauku hirveästi kaikelle epä mukavalle.Harmillista vaan että nyt kesällä kun täällä keski-suomessa on näitä punkkeja että pitää alkaa joka ilta tekemään punkki tarkastuksia.Punkit ovat kyllä inhottavia! Onneksi on punkkipantoja jotka auttaa edes jonkun verran!

Mutta jos nyt niitä kuvia ettei tästä tulisi hirveä romaani :D
Menossa lappiin eli papan luo :)

Vihdoin olimme perillä ja nuo kaksi alkoivat heti leikkiä ja juosta ympäri taloa :D
Siinä on kaunis Bella 

                            Seuraavissa kuvissa menimme siis pappani luona olevalle ranta lenkille.
                                           Sain tosi paljon hienoja kuvia ja tässä niitä tulee!






Tästä kuvasta tuli kyllä tosi nätti!














Ihana <3





2 kommenttia:

  1. Joo punkit osaavat aiheuttaa vaivaa, itse käytän koirallani niskaan laitettavaa ainetta xD sitä ennen käytin shootag -nimistä karkoitinta joka oli todella hyvä ja pitkään kestä. Kyseessä oli siis koiran pantaan laitettava läpyskä. Onneks koiralle ei ole muutenkaan ollut muutakuin yksi punkki, vaikka keski-suomen tienoilla asutaankin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.Onneksi kuitenkin on niitä kaikenlaisia aineita mitkä auttavat noihin punkkeihin.Voisin itsekkin joskus vähän katsella tuota läpyskää.Saa nähdä milloinkohan Samulle tulee ensimmäinen punkki.Toivottavasti ei milloinkaan :)

      Poista