sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Moij

Ihan aluksi hyvää juhannusta kaikille!

Juhannukseksi kävimme hakemassa tädiltämme koiran mukaan kun päätimme mennä rannalle.Tämä koira on nimeltään Bertta ja hän on rodultaan Belgianpaimenkoira.Bertta on ollut meillä monesti hoidossa.Emme viitsineet ottaa Samua sillä se olisi ollut ehkä vielä vähän liian nuori reissuun.Mutta lähdimme lauantaina lautalla kohti hailuodon saarta.Siellä menimme yhdelle lenpi rannoistani.Onneksi sinne sai viedä koiria :D.Tai ainakaan missään ei ollut kielto kylttejä.

olimme ottaneet rannalle eväitä mukaan joita oli sitten mukava napostella.Tein Bertallekkin omia herkkuja.Koiran sipsejä.Ne ovat todella yksinkertaisia tehdä.Ostat kaupasta koiran makkaraa.Siitä sitten alat leikkaamaan siivuja pellille.Ensin kannattaa vähän jäädyttää vaikka pakastimessa sitä että sitä olisi helponpi leikata.Koska se on kauhean pehmeää ja se sitten murenee leikatessa.Sitten vain uuniin.Siellä ne saavat olla jonkun aikaa.Aina välillä voi sitten kokeilla onko ne kovia.Niitten pitäisi olla aika tummia sekä suht kovia.Ei niiden ihan kivikovia tarvitse olla kuitenkaan.Kun ne ottaa uunista pois ne sitten kovettuu rapeiksi jäähtyessään.Mutta huom haju saattaa olla paha uuni vaiheessa :D.

Rannalla päästimmekin Bertan vapaaksi sillä se tottelee tosi hyvin.Löysimme sitten myös kepin mitä heittelimme veteen.Vedessä olikin kiva olla kun siellä oli aika ptikään matalaa.Berttakin yllättävän hyvin meni veteen.Yleensä se vaan kastelee mahansa ja jalkansa mutta nyt se juoksi ihan täysiä kepin perään sekä kastui sen takia kokonaan.Se oli kyllä tosi innoissaan koko matkan ajan.Kun heitimme sille keppiä räpsin myös paljon kuvia joista tuli kyllä hienoja.En minäkään kyllä talvi turkkia vielä heittänyt pois.Sillä vesi oli ihan jää kylmää.

Kun olimme syöneet ja olleet tarpeeksi kauan rannalla niin lähdimme kotia päin.Lautalla ollessamme Bertta ei kovin siitä välittänyt.Se ol itodennäköisesti ensimmäistä kertaa laivassa.Matka meni täydellisesti ja oli kyllä todella kiva juhanus! Mites teidän juhannus meni?

Nyt kuvia :)

Bertta 

Lautalla menossa




oikea vesipeto :D


Nauran tälle kuvalle 





Vesi roiskuu 


Märkä koira poseeraa ja kuvaajan jalat jäätyy vedessä :D


Tämä kuva näyttää erittäin epäilyttävältä :D








Hiekka kuono :D









3 kommenttia:

  1. Voisiko kyseessä olla Bertta, jonka luovutin v 2004 ensin Heinolaan ja sieltä edelleen Jyväskylään. Bertta oli syntynyt 9.6.2004 Espoossa Artemida-emolle, joka menehtyi 16-vuotiaana v 2016. olisin kiitollinen vastauksestasi. t Anna-Kaisa Kranni +358 40 5529548

    VastaaPoista