sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hihnassa kävelyä

Heijj

Samu on nyt tottunut vähän edemmän pantaan.Se jo nätisti seisoo kun sille pantaa laitetaan.Joten.Aloimme opettaa sille hihnassa kävelyä.Se sujuu yllättävän hyvin.Ehkä välillä laittaa vähän vastaan mutta ei paljon.Muuten se on nukkunut,syönyt ja leikkinyt.Pikkuinen osaakin jo istua ja seisoa.

Kun Samu kasvaa olen päättänyt mennä sillä näyttelyihin ja alan harrastamaan sillä agilityä.Uskon että Samu pärjäisi molemmissa koska se on terve,komia ja vauhdikas pentu.Saa nähdä.Haluaisin jo nähdä minkälainen Samu on aikuisena.Sen värikin todennäköisesti vaihtuu.

Samu on myös oppinut tekemään asiansa ulos nyt paremmin.Viemme sen aina nukkumisen ja syömisen jälkeen ulos.Sinne se sitten on oppinut tekemään jo edemmän tarpeita.Kyllä se vielä niitä sisällekkin tekee.

En saanut kovin hyviä kuvia talutuksesta sillä pentu oli erittäin vauhdikas ja kuvat oli heilahtaneita mutta ei anneta sen haitata.


Hihnassa


Pikku ukko syömäs

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Panta totuttelua

Morjens

Nyt olen lähipäivinä totutellut Samua kaulapantaan.Ihan hyvin on mennyt mutta kyllä sitä nyt aluksi kutittaa paljon.Kun se on tottunut pantaan vähän enemmän alamme harjoittamaan hihnassa kulkemista.Panta ei hirveästi häiritse pentua mutta ei se siitä kovin pidä.Noh tottuuhan se aikanaan.

Ruuan syöminen on vähän vähentynyt.Se syö noin puolet ruuasta kokoajan.Pikkuisella ei näytä olevan kovin nälkä.Syököön mitä jaksaa.Ainakun herkkuja on antamassa niin tietenkin silloin jaksaa.

Samu on myös alkanut tekemään edemmän tarpeitaa ulos piennen aitakseensa.Se on hyvä juttu mutta kyllä se yhä tekee asioitaan sisällekkin.Voisi sanoa että se on hyvä alku.Samuhan on nyt 9 viikkoinen.12 viikkoisena se viedään rokotettavaksi.Otan siitä sitten kuvia silloin.

Tännekkin tuli harmillisesti takatalvi.Toivottavasti kelit lämpenisivät jotta voisimme olla Samun kanssa pitenpään ulkona.Nyt sitten vähän kuvia :)


Leikkimässä :)


Ulkona temmeltämässä



Pienet tassun jäljet

Taas oksia järsimässä :D

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Samu poseeraa

Heipätihei

Otin tänään vähän myös kuvia Samusta.Se ei nyt kovin innoissaan siitä ollut mutta pari ihan hyvää kuvaa tuli!Samu poseerasi kuvissa uuden kulhonsa ja minun polle mukin kanssa.Muokkasin kuvia vähän.

Tänään myös aloimme antamaan samulle edemmän ruokaa.Nyt tähän mennessä sille on laitettu 1 desi likoamaan ja ruoka jaettiin 3 osaan: aamu ruoka,päivä ruoka ja ilta ruoka.Koska Samulle näytti tulevan vähän nälkä ruuan jälkeen lisäämme ruokaa.Laitamme 1 ja puol desiä kapuloita likoamaan ja jaamme se 4 osaan.Myös pisu lehtiä vähensimme koska Samu on pissaillut vähän minne sattuu.Laitoimme papereita tiettyihin paikkoihin.

Ulos pissaamista on vaikea harjoitella tämmöisillä kelillä.Täällä välillä on -2 ja sitten 2 astetta.Pikku pentu alkaa tärisemään niin paljon että se pitää viedä sisälle eikä se ole ehtinyt siinä ajassa tehdä asioitaan.Joten ootamme vähän aikaa jotta kelit lämpenisivät että voisi olla kauenmin pihalla.

Mutta tässä ottamani "poseeraus" kuvat.

"en jaksa poseerata...väsyttää"



tästä kuvasta pidän

ja tästäkin

Suloinen pikku prinssini :)




























Aloitus+Uusi tulokas

Heippa!

Olen 13-vuotias tyttö oulun läheltä.Ajattelin aloittaa tämän blogin koiranpennulleni Samulleni.Samu tuli meille eilen.Se on noin 8 viikkoinen shetlanninlammaskoira.Tässä blogissa seuraan Samun elämää ja miten se kasvaa.Toivottavasti pidette tästä blogista.

Mutta.Samu tuli siis meille eilen illalla.Kaikki meni hyvin.Virkeä pikkupentu.Paljon leikittiin.Ennenkuin haettiin Samu käytiin myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa pennulle vähän tarvikkeita.Auto matka meni hyvin ja samu makasi koko matkan sylissäni.Se nukahti syliini parissa miinuutissa.Yön Samu nukkui yllättävän hyvin.Se ei vinkunut tai inahdellut emonsa perään vaan nukkui sikeästi.

Samua olemme myös käyttäneet ulkona pienessä autauksessa.Pentu ei saa ulkona olla kauan koska täällä on vielä aika kylmä.Ulkona pienessä aitauksessa pitää sitten järsiä keppejä ja lehtia niin paljon kuin pystyy.Hyviä kuviakin sain kun aurinko paistoi niin mukavasti.

Samu myös kyllä tykkää erittäin paljon kinkusta.Pitää aina varoa ettei sormet lähde mukana kun sitä antaa.Se mys pissii useasti ohi lehden tai lehden viereen.Saa nähdä milloin se oppii sisä siistiksi.

Olen ajatellut että kun Samu on noin 12 kk aloitan sillä agilityn.Liitymme myös Pohjois suomen sheltteihin.Siellä käydään yhteisellä isoilla kävelyillä Shetlanninlammaskoirien kanssa ja tehdään kaikkea muutakin mukavaa.Jos sinulla on Shetlanninlammaskoira ja sinua kiinnostaisi tämä niin käy ihmeessä ilmoittumassa tästä.

Samu nukkuu nyt yöt kantokopassaan jossa on sen vanhoja leluja ja viltti.Se nukkui viime yön siellä sikeästi.Mutta laitan nyt tähän ne kuvat mitkä olen ottanut Samusta eilen ja tänään.Toivottavasti pidätte.

Pennulle ostettuja tarvikkeita
Samu uudessa kodissaan


Leikkimään :)




Tähän kuvaan rakastuin :)



Samu kopassaan :)


Ulkona temmeltämässä